Nova

Nova on aloitteleville kirjoittajille suunnattu palautteellinen science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu. Kilpailun tarkoituksena on auttaa osallistujia kehittymään kirjoittajina ja nostaa sf/f-kirjoittajakenttään uusia nimiä. Kisa on tarkoitettu kirjoittajille, jotka eivät ole vielä julkaisseet omaa kaunokirjallista teostaan (julkaisut antologiassa tai omakustanteet eivät ole este osallistumiselle). Atorox-palkinnon voitto ja Portti-novellikilpailun ensimmäinen sija kuitenkin luetaan ansioiksi, joiden jälkeen kirjoittajaa ei voi pitää aloittelijana.

Palautetta annetaan kaksiportaisen mallin mukaan. Palkitut novellit (sijat 1–10) saavat palautteen tuomaristolta. Esiraadilta tuomaristolle edenneet, mutta sijoittumatta jääneet novellit saavat palautteen esiraadilta. Lisäksi Novan kotisivuilta löytyy edellisten esiraatien yleispalautteista koostuva kestoyleispalaute, jonka sisältöön kannattaa tutustua jo ennen oman novellin lähettämistä kilpailuun.

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat tarjoaa kilpailussa kolmen kärkeen sijoittuneille kirjoittajille mentorointia. Mentorointi toteutetaan kilpailua seuraavana kalenterivuonna, jolloin palkituilla on mahdollisuus saada 1-3 kertaa palautetta omista novellipituisista teksteistään.

Novan järjestäjinä toimivat Turun Science Fiction Seura ry, Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry. sekä Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry.


Nova 2020

Kisakutsu

Aloitteleville kirjoittajille suunnattu tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu Nova järjestetään 21. kerran.

Nova 2020:n tuomaristoon kuuluvat kirjailija Katariina Heikkilä, tieteiskirjoittaja Marko Järvinen, vuoden 2019 Nova-voittaja Vilja Kesäheinä, kirjailija J. S. Meresmaa ja Kosmoskynän päätoimittaja Toni Saarinen. Kisassa on esiraati, joka karsii jatkoon pääsevät novellit tuomaristolle. Esiraatiin kuuluvat Camilla Kantola, Ville V. Kokko, Leila Paananen ja Anna Salonen.

Kilpailun deadline on lauantaina 15.2.2020 klo 23:59.

Novellit tulee kirjoittaa suomeksi. Aihe on vapaa, kunhan se liittyy science fictioniin tai fantasiaan. Kisaan voi osallistua useammalla novellilla. Tekstit, joiden maksimipituus on 45 000 merkkiä välilyönteineen (noin 20 sivua), lähetetään viimeistään 15.2.2020 osoitteeseen novakilpailu (at) gmail (piste) com. Sähköpostin otsikoksi nimimerkki sekä novellin nimi, viestin leipätekstiin osallistujan nimi ja yhteystiedot, ja novelli sähköpostin liitteeksi rtf-tiedostona muodossa novellin nimi_nimimerkki.

Viralliset säännöt kannattaa lukea läpi, sillä esiraati tai tuomaristo voi hylätä sääntöjenvastaisen novellin.

Lisätietoa saa kisan sihteeriltä Taru Hyvöseltä osoitteesta nova2020 (at) tsfs fi


Päivitys 19.2.2020: Novan osallistumisaika on päättynyt. Kisaan lähetettiin tällä kertaa 182 novellia eli selvästi enemmän kuin moneen vuoteen. Nyt esiraati aloittaa luku-urakkansa, ja finalistit pyritään saamaan selville toukokuun tienoilla. Voittajat julkistetaan Finncon 2020:ssa, joka järjestetään Tampereella 10.-12. heinäkuuta.

Päivitys 6.4.2020: Finncon 2020:n peruuntumisen ja yleisen maailmantilanteen vuoksi Novan palkintojenjakoa ei järjestetä heinäkuussa, mutta se pyritään järjestämään syksyllä Turussa yhdessä Atoroxin palkintojenjaon kanssa. Tilaisuuden tarkka aika ja paikka selviävät myöhemmin.

Päivitys 20.5.2020: Novan esiraati luki ja arvosteli kaikki novellit ja valitsi jatkoon 25 novellia. Jatkoon päässeille on ilmoitettu sähköpostitse. Tekstit siirtyvät nyt tuomaristolle, mutta palkintojenjaon kohtalo ja siten myös jatkoaikataulu ovat vielä auki. Niistä annetaan tarkempaa tietoa tulevien viikkojen aikana.


Edellisten Nova-kilpailujen tulokset

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2001
2000